hihi

lauantai 17. joulukuuta 2011

Ensimmäinen neuvola..

Oli viime keskiviikkona. Siellä menikin melkein kaks tuntia ja typykkä oli ihan kivan oloinen... hieman tietämätön vain. Hb oli 137 ja toivotaan, ettei tässäkään raskaudessa joutuisi syömään lisärautaa. Olen kasvissyöjä niin raudan suhteen saa olla hieman tarkempana. Mustikoita olen sulatellut iltaisin ja syönyt jogurtin kanssa.. Nokkosvarrasleipä on ihan älyttömän hyvä pahanolon karkottaja kera juuston! :) Muuten ruokahalu on ollut hieman hakusessa ja oikeen mitään ei tee mieli, mutta ruoka menee silti ihan hyvin alas. Neuvolassa täyteltiin samat lappuset, kun esikoisenkin aikaan ja lähinnä ainoa uusi asia oli sikiöseulonnat, joihin ajattelin osallistua. Haluan tietää, että masussa kasvava ihmisenalku on mahdollisimman terve. Olen veriryhmältä rh-, joten mahdollisia vasta-aineita seuraillaan 3 verikokeella raskauden aikana... Ihan hyvä juttu sillä riski vasta-aineisiin kasvaa raskauksien myötä ja esikoisen kanssa mitään ongelmaa ei onneksi tullut. Tammikuun lopussa on sitten tiedossa ensimmäinen lääkärineuvola, sekä np-ultra. Ensi tiistaina oleva varhaisultra alkaa jo hieman jänskättämään, kun olo on välillä niin oireeton... Rinnat ovat siltikin aika arat ja turvonneet... ja maha! Normihousut alkavat istuessa ahdistamaan hyvin nopeasti... Niistä joutuukin varmaan luopumaan hyvin pian. Toivottavasti ultrassa nähdään pikkuinen toukkanen oikeassa paikassa ja sydän pumppaavana! <3

2 kommenttia:

  1. Minullakin on tuo rh- veriryhmä eli ilmeisesti joudun sitten itsekin seurantaan. Toivottavasti siitä ei ole mitään haittaa, mutta tuskinpa. :)

    VastaaPoista
  2. Juu kyllä sitä seuraillaan ja hyvä niin! En tiedä kuinka yleistä vasta-aineiden muodostuminen ja mahdolliset ongelmat ovat, mutta onneksi nykylääketiede on niin kehittynyt, että sikiötä voidaan auttaa jo varhaisessa vaiheessa.

    VastaaPoista