hihi

lauantai 17. maaliskuuta 2012

19+1

Niin se aika vaan juoksee ja ollaan jo 20 raskausviikolla!! o.O
Pikkuinen muksuttelija alkaa olla 20cm mittainen ja jonkinlaista liikehdintää tuntuu masussa päivittäin. Välillä vähempi ja välillä enempi. Tänään tuntui aamulla ettei kroppa käynnisty millään... puolen tunnin torkut saivat aikaan ihmeitä ja nyt olo on vähän pirteämpi. Ulkona vallitseva harmaus vaikuttaa varmasti myöskin tämänhetkiseen olotilaan. Eilen olin myös aika väsynyt.. kun taas torstaina tein kevätsiivousta ja huhkin koko päivän... Vissiin vähän nyt sitten verottaa! :D Ulkona ei meinaa viihtyä, kun siellä on niin järkyttävän liukasta! Itsesuojeluvaistot tällähetkellä aika korkeissa lukemissa! ....mutta lapsosen takia pihalla on toki päivittäin käytävä.

Käytiin eilen katsomassa yhtä taloa 3 kerran ja nyt jahkataan sitten mahdollista tarjoussummaa ja jopa myös sitä, että pitäisikö kyseinen kohde unohtaa ihan suosiolla, sillä on ollut kaupan jo useamman kuukauden ja meidänkään ei olisi tarkoitus asua siinä lopunikäämme... Huushollin jälleenmyynti voisi siis tuottaa ongelmia myös meille vaikka, joku siinä kovin paljon meitä miellyttääkin! Onneksi on aikaa miettiä rauhassa ainakin tämä viikonloppu sillä kukaan ei ole tehnyt kyseisestä kohteesta tarjousta, eikä viikonloppuna ole näyttöä.

Joku pikku breikki vois tehdä hyvää nyt..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti